Pentupiiri (ja Aapo) selätetty: Kun kolmas kerta toden sanoi.

Pihkan tulon varmistuttua aloin selvittää sosiaalistamista ajatellen, missä päästäisiin näppärimmin leikkimään saman ikäisten tyyppien kanssa. Hyvin nopealla selailulla selvisi, että helpoin paikka pentutapaamiselle olisi lähikauppamme Musti & Mirri -liike lauantaisin. Helppo nakki, kahden minuutin siirtymäaika ja hyvää treeniä myös siinä suhteessa, että iso parkkipaikka vetää paljon ihmisiä autoineen paikalle.

Ensimmäisellä kerralla Pihka pääsi yllättämään erityisellä reippaudellaan. Mitä ilmeisimmin lauantait kahdentoista aikaan ovat meillä päin niitä hetkiä, jolloin kauppa tulee tyhjentää viikonloppua varten kaikesta tavarasta, ennen kuin muut ehtivät. Pihka tuli autosta, katseli hetken tiluksia ja lähti viipottamaan tasaista tahtia meidän jalanjäljissämme kohti sisäänkäyntiä. Ei olisi voinut muuten vähempää ahdistaa autot ja ihmiset. Hittolainen, mikä tirrikkä!

Sisälle päästyämme paikalla oli puuterihuisku kiinanharjakoira sekä erittäin elämäniloinen cairn, jotka molemmat vaikuttivat mukavilta tutustumiskohteilta. Siinä nuuskittiin puolin ja toisin, hiukan jännitti, ja sitten taas nuuskittiin. Enemmän neiti kyläluutaili ihmisten perässä: koskaan ei voi tietää, irtoaako namia, jos ei sitä mene kysymään. Ehdimme olla pentupainissa vain hetken, kun paikalle saapui jo hiukan varttuneempi bichon frisé -pentu. Aivan liian innokas ja vauhdikas Pihkan mieleen. Lopetimme siis pentupiireilyn lyhyeen, jotta kokemuksesta ei jäisi pahaa makua suuhun.

Toisella kerralla Pihka oli skeptinen. Mitäs, jos se valkoinen hurjastelija ilmestyy paikalle! Kavereina tällä kertaa olivat ensimmäiseltä kerralta tuttu kiinanharjakoira sekä ennen tapaamaton heeler. Uteliaisuuden ja jännityksen raja oli hyvin häilyvä, mutta kun Pihka varmistui, että hurjastelija loisti poissaolollaan, se aloitti ihmisten kiertämisen namien saanti taka-ajatuksenaan. Ei irronnut namia kuin kotijoukoilta, just joo.

Yksi viikonloppu jäi välistä, ja tänään kävimme kolmannen kerran. Liekö neiti kasvanut sen verran, vai onko pentupiiri jo niin nähty juttu, ettei enää mikään hetkauttanut, vaan nyt jos koskaan oli hauskaa! Kavereina tuttu kiinanharjakoira sekä pienenpieni corgi-vauva Aapo, joista viimeksi mainittu oli parhain tyyppi ikinä. Leikki raikasi ja tassut viuhuivat! Pian aloituksen jälkeen joukkoon liittyi musta labradori, jota muut hiukan jännittivät. Outo leikkimistapa, tuollaiset pitkät kintutkin ja ihan outo häntä. Pihka totesi, että morjes, nyt mennään ja siitä alkoi leikki! Me ihmiset aidan vieressä tipautettiin leukaluuta lattiaan ja oltiin innosta haltioituneita. Pihka oli kuin kotonaan, leikki tasaisesti ja nätisti kaikkien kanssa. Välillä tuli itse hakemaan namin, koska todellakin on ansainnut sen, onhan hän maailman hienoin ja reippain leikkijä koskaan!

Puoli tuntia hurahti nopeasti, ja isommat pennut aloittivat vuoronsa. Pihka asettui tyytyväisenä kainaloon, huikkasi heipat Aapolle ja lähti autoon odottamaan kotiinpaluuta. Lopputulos on erittäin odotettu. Olen todella ylpeä tästä tytöstä.

Blondi tuli taloon ja mikä ihmeen kirjoitustauko?!

Hittolainen. En tiedä, mitä muuta kaikkeen tähän sanoisin. En edes tiedä, mistä aloittaisin.

Meidän muutto lienee viimeisin tähän blogiin raportoimani asia. Johan siitäkin on reilu pari vuotta. Ehdittiin muuttaa sen jälkeen vielä kaksi kertaa. On sen verran hullun hommaa, etten aio muuttaa hyvin pitkään aikaan, parhaimmassa tapauksessa en enää koskaan. Me ollaan nimittäin tultu Meidän Ihan Oikeaan Kotiin.

Nykyinen asuinsijamme on mulle jo entuudestaan tuttu, sillä olen asunut tässä talossa 'entisessä elämässäni'. Totesin jo tuolloin, että tämä on sen mun ainoa oikea koti. Muutamien harha-askelien ja onnellisten sattumusten jälkeen saimme talosta vuokralle entisen asuntoni vastapäisen kolmion, ja nyt on eläimilläkin neliöitä ravuutettavaksi. Talon alakerrassa on yhteisessä käytössä olevien askartelutilojen ja autotallin lisäksi myös maailman ihanin puusauna, ja oma pihakin on. Omakotitalon vastuut jaetaan neljän asunnon kesken. Lenkille pääsee paitsi kauniille omakotitaloalueelle, myös metsittyneemmälle harjulle. Kaikki tämä muutaman hassun kilometrin päässä Tampereen keskustasta, jonne pääsee julkisella vartissa, omalla kotterolla viidessä minuutissa. En keksi meille mitään tämän täydellisempää. Kokonaisuus on höystetty loistavilla naapureilla. Too good to be true? Usko vaan, totta se on.

Mitäs muuta sitten? Noh, otsikon mukaisesti: blondi tuli taloon. Pieni rakas Pihka-neiti, Buckwheater's Heaven Can't Wait muutti meille kesäkuussa tätä vuotta. Tähän onnelliseen tapahtumaan sopivat myös onnelliset sattumukset, kuitenkaan sen enempää yksityiskohtiin menemättä.

Kerron Pihkan kotiutumisesta sun muusta myöhemmin. Tällä hetkellä ihmettelen yhä hieman, mitä viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut. Olenhan siitä puhunut jo ties kuinka kauan: "Sitten joskus, hamassa tulevaisuudessa, myöhemmässä vaiheessa...". Se joskus tulevaisuuden myöhempi vaihe on nyt. Stressipallo kun olen, kävin mielessäni läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomat skenaariot, miten asiat tulevat menemään. Lienee sanomattakin selvää, ettei mikään kuvittelemani käynyt toteen. Tyttö tuli, Pomo sanoi morjes ja tässä sitä nyt ollaan. Pomo on herännyt eloon ihan uudella tavalla. Pihkan välittömyys vaivaannuttaa Pomoa jonkin verran, mutta salaa se on tyytyväinen, kun sai omanlaatuistaan seuraa. Päivään mahtuu painia, pesutuokioita ja yhteisiä nukkuhetkiä, jotka saavat verensokerin nousemaan nopeasti ällösuloisuudellaan.

Juuri nyt Pihka makaa keittiön matolla lempilelu (tyhjällä pullolla täytetty entinen pehmolelurotta) pienissä käpälissään. Tuossa se kasvaa, koirantaimi. Välillä lelun nakertaminen vaihtuu hännän pureskeluun, kutittaa. Kissa vie huomion kaikesta tekemisestä, ja se unohtuu tuijottamaan Pulman menoa, kunnes lelu muistuu taas mieleen. Se on vienyt koko perheen sydämet vain olemalla se, Pihka.

Hittolainen. Eipä tähän kai voi muuta sanoakaan.