Meidän muutto lienee viimeisin tähän blogiin raportoimani asia. Johan siitäkin on reilu pari vuotta. Ehdittiin muuttaa sen jälkeen vielä kaksi kertaa. On sen verran hullun hommaa, etten aio muuttaa hyvin pitkään aikaan, parhaimmassa tapauksessa en enää koskaan. Me ollaan nimittäin tultu Meidän Ihan Oikeaan Kotiin.
Nykyinen asuinsijamme on mulle jo entuudestaan tuttu, sillä olen asunut tässä talossa 'entisessä elämässäni'. Totesin jo tuolloin, että tämä on sen mun ainoa oikea koti. Muutamien harha-askelien ja onnellisten sattumusten jälkeen saimme talosta vuokralle entisen asuntoni vastapäisen kolmion, ja nyt on eläimilläkin neliöitä ravuutettavaksi. Talon alakerrassa on yhteisessä käytössä olevien askartelutilojen ja autotallin lisäksi myös maailman ihanin puusauna, ja oma pihakin on. Omakotitalon vastuut jaetaan neljän asunnon kesken. Lenkille pääsee paitsi kauniille omakotitaloalueelle, myös metsittyneemmälle harjulle. Kaikki tämä muutaman hassun kilometrin päässä Tampereen keskustasta, jonne pääsee julkisella vartissa, omalla kotterolla viidessä minuutissa. En keksi meille mitään tämän täydellisempää. Kokonaisuus on höystetty loistavilla naapureilla. Too good to be true? Usko vaan, totta se on.
Mitäs muuta sitten? Noh, otsikon mukaisesti: blondi tuli taloon. Pieni rakas Pihka-neiti, Buckwheater's Heaven Can't Wait muutti meille kesäkuussa tätä vuotta. Tähän onnelliseen tapahtumaan sopivat myös onnelliset sattumukset, kuitenkaan sen enempää yksityiskohtiin menemättä.
Kerron Pihkan kotiutumisesta sun muusta myöhemmin. Tällä hetkellä ihmettelen yhä hieman, mitä viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut. Olenhan siitä puhunut jo ties kuinka kauan: "Sitten joskus, hamassa tulevaisuudessa, myöhemmässä vaiheessa...". Se joskus tulevaisuuden myöhempi vaihe on nyt. Stressipallo kun olen, kävin mielessäni läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomat skenaariot, miten asiat tulevat menemään. Lienee sanomattakin selvää, ettei mikään kuvittelemani käynyt toteen. Tyttö tuli, Pomo sanoi morjes ja tässä sitä nyt ollaan. Pomo on herännyt eloon ihan uudella tavalla. Pihkan välittömyys vaivaannuttaa Pomoa jonkin verran, mutta salaa se on tyytyväinen, kun sai omanlaatuistaan seuraa. Päivään mahtuu painia, pesutuokioita ja yhteisiä nukkuhetkiä, jotka saavat verensokerin nousemaan nopeasti ällösuloisuudellaan.
Juuri nyt Pihka makaa keittiön matolla lempilelu (tyhjällä pullolla täytetty entinen pehmolelurotta) pienissä käpälissään. Tuossa se kasvaa, koirantaimi. Välillä lelun nakertaminen vaihtuu hännän pureskeluun, kutittaa. Kissa vie huomion kaikesta tekemisestä, ja se unohtuu tuijottamaan Pulman menoa, kunnes lelu muistuu taas mieleen. Se on vienyt koko perheen sydämet vain olemalla se, Pihka.
Hittolainen. Eipä tähän kai voi muuta sanoakaan.
