perjantai 20. huhtikuuta 2012

Tapahtumarikas muutama kuukausi

Hyvää lauantaita! Ulkona on koleaa ja kosteaa. Ehkäpä hiukan myöhemmin uskaltaudumme lenkkeilemään.

Tämän talouden elämä on heittänyt ympäri 360 astetta, niin henkilökohtaisella kuin harrastuspuolellakin. Tulin valituksi Skyekerhon jalostustoimikuntaan jäseneksi, enkä ole lakannut hyppimästä (sisäisesti) onnesta vieläkään. Tämä on mun paikkani oikeasti alkaa oppia asioista, joista oon ollut kiinnostunut jo pitkään. Olen samaan aikaan tuhannen innoissani ja melko peloissani.

On niin hemmetisti asioita, mistä mä en ole tiennyt yhtään mitään! Alku aina hankalaa, mutta mulla on ihan tuhottomasti opiskeltavaa niin meidän nykyisestä kuin menneestä ja tulevastakin terveystilanteesta. Oon saanut viimeisen kolmen viikon aikana päälleni niin paljon eläinlääketieteellisiä termejä, että muutun kohta eläinlääketieteen Pharma Fennicaksi tai Wikipediaksi (mikä edesauttaisi mun tilannetta TODELLA paljon). Mutta hei, kun kiinnostuu jostain, sitä kaivaa tiedon vaikka maan alta. Teidän olisi pitänyt nähdä mut eräskin sunnuntai makaamassa kotosalla läppäri naaman edessä, kun käänsin yhtä terveysaiheista artikkelia englannista suomeksi. Mulla oli nimittäin selaimessa arviolta kahdeksan eri välilehteä auki, jokaisella jokin online-sanakirja ja yhdellä Googlen perussivu yleistä tiedonhakua varten. Tästä kuvasta puuttuivat ainoastaan Harry Potter -tyyppiset kakkulat nokalta.

Jos yritän hetkeksi vakavoitua, olen tuhannen onnellinen jalostustoimikuntaan kuulumisesta. Jetin myötä kävin läpi niin paljon terveysongelmia ja etsin niihin ratkaisuja, että koiriin ja erityisesti skyeihin liittyvät terveysasiat ns. sisäänrakentuivat muhun. Vatsaongelmien vuoksi aloin tutustua erilaisiin ruokintatapoihin, ja sain sitä kautta innostuksen koirien ravitsemuksen tutkimiseen. Olo on kuin pienellä oppipojalla; kaikki pelottaa ja jännittää, mutta hyvällä tavalla.

Pomon kuulumiset? Se alkaa jopa hiukan miehistyä. Oon seurannut tuon kehitystä puolihuvittuneena, koska nykyään se nostelee jo koipeaan isojen poikien malliin, mutta samaan aikaan se on hönttiytynyt. Mennä viipottaa rakkaimman lelunsa, solmuköyden kanssa kuin puolivuotias penikka tukka silmillä ja niin aidon innostuneena asiastaan, ettei siitä voi tulla kuin hyvälle mielelle.

Meillä alkaa kevään myötä viimeisen sertin metsästys. Olen ihan innoissani kehiin pääsemisestä, Pomolta en ole vielä asiasta kysynyt. Hyvä on, en oo edes kertonut sille näyttelykauden alkavan. Olenko kurja?

Jospa joisin vielä yhden kupin kahvia. Pomolle ei tarjoilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti