Pomo muuttaa

Muuttaminen on koiralle pääasiassa aina tavalla tai toisella stressi. Näen asian niin, että stressi voi kuitenkin olla myös positiivinen asia, vaikka se mielletäänkin useimmiten negatiivisena.

Koska nopeasti myyty asuntomme myös uudelleenasutettiin hyvin nopeasti, jouduimme tavallaan tuuliajolle. Pomo oli tutustunut viime syyskuussa kertomiini kissoihin nopeasti, ja jopa jollain tasolla ystävystynyt niiden kanssa, joten oli tietyllä tavalla luonnollista majoittautua väliaikaisesti niiden kanssa samaan talouteen. Nopeasti päätimme kuitenkin kissalauman palvelijan kanssa kämppistäytyä, ja etsiä isomman lukaalin eläimillemme.

Meanwhile, Pomollehan koko tilanne oli uusi. Lähdimme pois mukavasta rivitalokodista, jossa pihalle meno oli yhtä helppoa kuin ulko-oven avaaminen. Nyt kehiin astuivat kaksi eri ulko-ovea, joiden välissä oli vielä hissi. Ei ollut hääviä pienelle koiralle tunkea minimaalisen kokoiseen huoneeseen, joka alkoi sen tahdosta riippumatta liikkua ylös tai alas minun haluni mukaan. Ensimmäisellä kerralla Pomo makasi lattialla mahallaan, eikä ollut uskoa tapahtunutta päästessään hissistä ulos. Toisella kerralla se oli vielä hiukan skeptinen, mutta kolmannella kerralla hissimatkaaminen sujui kuin töppöjalkaisen koiran tanssi. Lisäksi samasta rapusta löytyi samaa FCI-ryhmää oleva kaverus, jonka kanssa sai juoksennella pitkin parkkipaikkaa keskellä yötä naapuruston ollessa sikeillä yöunillaan.

Mukavinta paikan vaihtamisessa oli kuitenkin lenkit. Samoilimme tuntitolkulla joko kaksin tai porukalla pitkin lähimaastoja niin kauppakeskittymien liepeillä kuin keskellä metsää. Useimmiten haahuilut aiheuttivat välillisen eksymisen, jonka puitteissa aikaa kului reilusti suunniteltua enemmän. Toki se ei haitannut, ja kaikista vähiten Pomoa.

Koto löytyi etsinnän aloittamisen jälkeen melko nopeasti. Mukava kerrostalokolmio saunalla ja lasitetulla parvekkeella talon toisesta kerroksesta. Aloin välittömästi haaveilla lämpimistä kesäöistä parvekkeella koira kainalossa uinuen. Kissoille lasitettu parveke oli myös mitä mahtavin asia, sillä nyt ne voisivat haahuta oman mielensä mukaan sisään ja ulos. Kuin sattuman kaupalla asunto löytyi kahden kadun päästä nykyisestä asumuksestamme, joten lenkkimaastoja saisi tutkia yhä rauhassa, niitä kun tässä osassa Tamperetta riittää.

Stressiin palatakseni: en ole havainnut Pomolla erityisesti stressiin viittaavia oireita. Kummissaan se toki oli, ja viimeisiä kertoja vanhassa kodissa poiketessamme se sai akuutin terrierihepulin ja juoksi onnesta soikeana pihaa ympäri. Silti siitä oli aina mukavaa palata takaisin kissalaan, koska niiden jahtaaminen (kotiin tulemisesta ensimmäiset viisi minuuttia) oli parasta, mitä se tiesi. Nukkuminen öisin oli alkuun jokseenkin levotonta, mutta se asettui pian tajutessaan, että kuvio oli aivan sama kuin edellisessä kämpässä. Lisäksi yksinolot sujuivat paremmin kuin hyvin, siis äänettömästi, vaikka odotinkin naapureilta ilkeitä kirjeitä ensimmäiset viikot.

Muutto alkaa, ja toivon mukaan myös loppuu virallisesti ylihuomenna. Hauskaa loppuviikkoa kaikille!