Sunnuntaitekemistä

En tiedä, vihaanko mitään viikonpäivää niin kovasti kuin sunnuntaita. Ainoat sunnuntait, jotka ovat siedettävissä ovat kevät-, kesä- ja syyssunnuntait silloin, kun kevätaurinko lämmittää pidempään kuin normaalisti, kesäilta on valoisampi kuin viime viikolla ja syksyn sateeton ja värikäs iltapäivä mahdollistaa reippaan metsälenkin eläimen kanssa. Tänäänkin on sunnuntai, eikä se lukeudu siedettäviin syyssunnuntaihin, koska ulkona on harmaata, kosteaa ja surullista.

Vaikka pojalla on olemassa mitä mahtavin mittatilauskurapuku, ei sen kanssa lenkkeily ole sama asia kuin ilman. Olen jo muutaman pidemmän kostean kelin lenkin aikana huomannut, ettei tuo juurikaan rallittele puvun kanssa, vaikkei se kulkemista häiritsekään. Jos Pomolla on sadekelillä paljon virtaa, menemme siis ilman kurapukua, mutta yleisimmin jätämme liikunnan hieman pienemmälle ja keksimme sen sijaan muuta väsyttävää tekemistä, kuten aivojumppaa.

Pääasiassa Pomon lempipuuhaa on luiden kaluaminen. Tämän rodun edustajat onnistuvat yllättämään omistajansa purukalustonsa voimalla kerta toisensa jälkeen, joten pureksittavan koko vaatii hieman ylilyöntejä. Kun aikanaan poltin päreeni Jetin kanssa siihen, että kaupasta saatavien vuotaluiden kesto oli alusta loppuun kokonaisuudessaan noin 25 minuuttia, kävin hakemassa lemmikkikaupasta sille hirvenvuotaluun. Myönnän, se oli liioittelua, koska se oli noin 45 cm pitkä ja ainakin molempien ranteideni vahvuinen. Jeti inhosi kapistusta ensimmäisen 15 minuutin pureskelun jälkeen. Ei luu antautunut, vaikka se kaikkensa teki. Mokoma lensi kaaressa roskikseen myöhemmin.

Pomolla hyvinkin pehmeänä luonteena on myös tapana pahastua luilleen, mikäli ne ovat liian sitkeitä. Se pitää kovasti naudan rustoista, joissa on paljon pehmeää syötävää, mutta vain keskiverrosti kovaa pureksittavaa. Ostan sille myös naudan putkiluita, jotka toimivat kongina luuytimen ansiosta. On täysin päiväriippuvaista, viihtyykö tuo niiden parissa vai ei, niissä kun on kovin vähän lihaa suoraan syötäväksi.

Suuri osa sisätekemisestämme on keskittynyt viime aikoina siis luiden ympärille. Koska koira tarvitsee kuitenkin muutakin aktiviteettia, olen alkanut opetella Pomon kanssa jotain pieniä temppuja. Ei sitä voi oikein kotitokoiluksikaan sanoa, kunhan nyt vähän jotain hassutellaan. Suuri haaveeni olisi saada tuo istumaan takamuksellaan yläruumis ilmassa, mutten osaa sitä (vielä) opettaa. Nyt temppukouluumme on kuulunut hyppy minua vasten, seisominen kahdella jalalla, istuminen, maahanmeno ja selän kautta kierähtäminen niin oikealta kuin vasemmalta.

Olen ollut kovin yllättynyt siitä, kuinka helposti Pomo motivoituu nameista. Yllättävää on myös se, kuinka innoissaan herra lähtee temppuja tekemään. Jos sillä sattuu olemaan yhtään kierroksia, ja pyydän sitä tekemään jotain malttia vaativaa, kuten paikallaan seisominen, se tyhjentää koko temppusäkkinsä kerralla aina istumisen kautta maihin menoon, siitä pari kertaa ympäri selän kautta palautuen takaisin istumaan ja pariin kokeilevaan hyppyyn asti. Tämän takia en puhu edes kotitokoilusta, vaan nimenomaan temppukoulusta, koska emme kumpikaan ota tätä haudan- tai edes puolivakavasti. Toki palkkahan tippuu vasta pyydetystä suorituksesta, mutta meille ei kukaan ole kertonut, ettei matka sinne saisi olla hauska. Olen pyrkinyt lopettamaan temppuilut aina, kun Pomolla on vielä mielenkiinto tekemiseen korkealla, jotta se osaisi jäädä kaipaamaan temppujen tekoa. Lieneekö sillä osansa herran innostukseen.

Yhtä kaikki: tällaisina kurjan kelin päivinä onneksi tekemistä piisaa. Tällä hetkellä siitä pitää huolen kolme kappaletta kissoja, joiden touhuja Pomon on pakko seurata silmä kovana. Olenhan mä ensisijaisesti koiraihminen, mutta täytyy tässä yhteydessä kiittää noita kissoja koiranhoitoon osallistumisesta, tietoisesti tai tietämättään.

Syyskuun sade

Tässä aiheessa ei ole mitään ihmeellistä: syksyisin sataa. Ainakin toistaiseksi, ellei ilmastonmuutos päätä muuttaa Suomea Tahitiksi. Syy tämän kertaiseen kirjoitukseeni on yksinkertainen: pakko. Oli niin mahtava ja tehokas puolen tunnin lenkki pojan kanssa, että nyt on vaan yksinkertaisesti pakko.

Koska taivas näytti jo lähtiessämme tummanpuhuvalta, suunnittelin lenkin etukäteen lyhyeksi. Alkuun mahtuisi pätkä niittyä, hieman metsikköä, sitten kävelypolkua ja lopuksi asfalttireittiä kotiin. Nykyisen asumukseni kiitollinen sijainti mahdollistaa onneksi myös luonnossa kävelyn. Lähdimme pihasta kävelytien kautta viereiselle niitylle, jossa päästin Pomon hihnasta. Mitä ilmeisimmin kyseisellä niityllä oli kulkenut ainakin 60 kiimaisen nartun lauma, sillä koirani lähti kaikista henkseleistään irti välittömästi, kun lukko naksahti irti pannasta. Se tohosti menemään ympäriinsä korvat pystyssä kuin susikoiralla konsanaan.

Niityn reunasta pääsimme hyvin kätevästi pienelle metsäpätkälle, jossa varsinkaan puoli viiden aikaan iltapäivällä ei tule vastaan ketään. Niinpä kepit lentelivät suuntaan jos toiseenkin Pomon niitä noutaessa kieli vyön alla. Arvioisin, että noin 50 % kepukoista hukkui ja loput se joko tiputti palautusmatkalla tai yritti pupeltaa kuonoonsa. Hauskaa oli silti.

Kun pääsimme kävelypolulle, koirani näytti elävältä variksenpelättimeltä, sillä lailla huonolla tavalla. Jokainen skyenomistaja tietää, mitä kaikkea tuo pitkäkarvainen mato kykeneekään kuljettamaan turkissaan mukanaan. Pomohan ei moista risukompostia karvoissaan edes huomannut, vaan se sijoitti itsensä jolkottamaan viereeni. Kiristin hieman tahtia, sillä puissa jäljellä olevissa lehdissä alkoi kuulua pahaa enteilevää ropinaa. Loppumatkan asfalttipätkälle päästessämme alkoi vesisade yltyä, ei nyt miksikään myrskyksi, mutta kuitenkin niin, että pisarat alkoivat tuntua hupparin läpi käsivarsissa. Herra jolkotti yhä edelleen kuuliaisesti vierelläni, kunnes pääsimme kotiovelle.

Istahdin alas ja sytytin tupakan, Pomo saisi odotella hetken ennen sisäänpääsyä. Ajattelin päästää sen kuitenkin sisälle ilman pyyhekuivausta, sillä en ole juuri siivonnut eikä tuo nyt niin kurainen kuitenkaan ollut. Vasta ulko-oven avatessani tajusin, etten tarvinnut koko lenkillä hihnaa kuin vain ensimmäiset 50 metriä läheiselle niitylle asti. Tulin tuhottoman onnelliseksi tajutessani, kuinka kuuliaisesti Pomo kulki vierelläni, ja kuinka helppoa kaupunkilenkkeilykin voi tuon kanssa olla. Tehokas puoli tuntia, koira vapaana ja pieni sade: ei alkuunkaan hullumpi aloitus iltapäivälle.

Vallaton lauma - kun Pomo tapasi neljä kissaa kerralla

Koska touhukas habitukseni (lähestulkoon jo trademarkattu termi) ei anna minulle hetkenkään rauhaa, elämäntilanteeni vaihtuvat nopeammin kuin mitä ehdin niihin itse reagoida. Minun ja Pomon tulevaisuutta silmällä pitäen aloitimme kesällä kissoihin totuttelun. Koska olemme molemmat yliampuvia persoonia, suuntaan jos toiseen, päätimme aloittaa rytinällä ja tutustua neljään kissaan kerralla. Kissathan tietääksemme eivät koskaan olleet koiraa kovin läheltä nähneetkään, joten kaikkien osapuolten tuntemukset ensimmäisestä tapaamisekerrasta olivat kovin ristiriitaiset.

Lienee tässä välissä paikallaan syytä esitellä eläinmiittingin osapuolet. Kissalauman toista sisarusta, Sissiä en ole saanut ikuistettua, joten joudun tyytymään sanalliseen kuvailuun.

Soma on 14-vuotias oman arvonsa tunteva rouva, joka ikänsäkin vuoksi on hieman vaivainen. Hänellä on jatkuvana lääkitys munuaisten vajaatoimintaan. Soman mielestä ei ole mitään niin kammottavaa kuin 2,5-vuotias Skyenterrieri Pomo, joka haisee, kuolaa, hönöttää ja tunkee naamalle. Soma kertoo asiasta Pomolle kohteliaasti, mutta voimakkaasti suhisten.

Otus on lauman ainoa kolli (reppana-parka). Otus on kaikkien kaveri, putkiaivoinen, kuten kaikkien poikien kuuluukin olla, hyvin leppoisa mies. Leppoisuus katoaa vain silloin, kun 2,5-vuotias Skyenterrieri Pomo tulee kylään, koska koirat ovat täysin mahdottomia ymmärtää. Silloin on siis parasta poistua paikalta ripeästi.

Sammakko on nuorin, ja samalla koko lauman teiniprinsessa. Sillä on terävä, mutta samaan aikaan kovin vekkuli luonne: yhdessä hetkessä tassu viuhuu ja sähinä kaikuu seinissä, seuraavassa sekunnissa se pallottelee rapisevaa hiirilelua ympäri valtakuntaansa. Hieman yli 1-vuotiaana hän siis tietää olevansa suloisin koko maassa.













Otuksen sisko, Sissi on herttainen, tummanharmaa tyttö, joka pelkää miltei kaikkea (ainakin mua). Kaiken järjen vastaisesti sen mielestä 2,5-vuotias Skyenterrieri Pomo on edes jollain tavalla siedettävissä oleva elikko, ja yksi niitä harvoja asioita, joiden takia ei tarvitse tehdä nopeita väistöliikkeitä.

2,5-vuotias Skyenterrieri Pomo, kaikkien älykköjen ylin Isä, joka kyläilyreissuilla ei tiedä mitään parempaa kuin oman naamansa tunkeminen kissojen naamaan. Pomolle ei aukea ollenkaan, miksi kissat karttavat sitä, mutta ovat kovin kiinnostuneita sen hännästä aina, kun tämä niille selkänsä kääntää.














Koska kyseessä oli kissojen reviiri ja Pomo oli paikalla ensimmäistä kertaa, pidin sen ensimmäiset hetket hihnan päässä. Aikaisemmat tapaamisemme kissojen kanssa olivat olleet Pomon mielestä kovin pelottavia, joten näin saisin pidettyä sen hollilla, jos se olisi sattunut päättämään, että kissoista pitää ystävysten sijaan tehdä pataruokaa. Kaikeksi ihmetyksekseni tuo koira oli kuitenkin kovin kohtelias kissoja kohtaan, jopa kiinnostunut! Niin kiinnostunut, että Somaa ei ensimmäisellä tapaamisella ensimmäisen 30 sekunnin kuluttua näkynyt enää missään, Otus säntäsi suoraa päätä muistaakseni sängyn alle, ja Sissi ja Sammakko kapusivat kiireen vilkkaa ylös raapimapuuhun.

Hyvin rodullensa uskolliseen tyyliin Pomo alkoi pulista kuin ei koskaan olisi puhunut kellekään mitään. Se juoksenteli edestakaisin vierailupaikkaamme, ja teki kaikkensa löytääkseen edes yhden kissan, joka olisi hänen kanssaan lattiantasolla. Mikäli alkuunkaan osaan lukea koiraani, se olisi halunnut leikkiä enemmän kuin yhdenkään koirakaverin kanssa koskaan.

Ensimmäisenä Pomon kanssa lattialle uskaltautui Sammakko. Pikkuneiti nimittäin ihastui herran viuhuvaan häntään, olisihan se oiva leikkikalu, joka huiski täysin tahdosta riippumattomiin suuntiin. Ainoa vika hännässä oli, että sen toisessa päässä oli koira. Kuolaava, innostunut ja koiralle haiseva koira.

Seuraavana Pomo kirjaimellisesti törmäsi vahingossa Sissiin, joka ei paljoa mokomasta karvamatosta hätkähtänyt. Sitä myöten, kun Pomo yritti nuuskia sen naamaa (huomioikaa tässä kohtaa, että Pomon nenän koko on lähestulkoon kolmasosa Sissin naamasta), Sissi perääntyi sitkeästi askeleen-kaksi, muttei kuitenkaan juossut karkuun. Ihmisyleisö tuijotti tapahtumia täysin kykenemättöminä kommentoimaan asiaa millään tavalla.

Soma, joka oli laukannut turvaan kylpyhuoneeseen, erehtyi kerran kurkkaamaan sohvan takaa, josko mörkö olisi sittenkin ollut vain painajaista. Se ehti jopa sohvan selkänojalle asti vain huomatakseen, että ei, siinä se yhä edelleen on. Soma oli syvästi loukkaantunut erityisesti siitä, ettei päässyt syliini, koska sillä on tapana levittää itsensä iltanokosille johonkin kohtaan päälleni, kun olen kissalassa käymässä. Se painui matalaksi sohvan selkänojaa vasten ja hiipi liioitellun hidastetusti sohvan reunalle, hyppäsi äänettömästi alas ja kipitti takaisin kylpyhuoneeseen. Koiraton kylppäri paras kylppäri.

Otuksen kanssa oltiinkin ihmeissään, sillä ensimmäisellä kerralla se ei suostunut Pomoa tapaamaan ollenkaan. Ilmeisesti poikien putkiaivot toimivat sekä ilon että jännien asioiden suhteen samalla lailla: putkenomaisesti. Vasta muutaman käynnin jälkeen Otus on, Sammakon jalanjäljissä, uskaltautunut jonnekin Pomon tuntumiin, ja ovatpa ne kerran olleet jo naamatustenkin ilman minkäänlaista kohtausta.

Tähän mennessä siis tapaamiset neljän katinrontin kanssa ovat sujuneet yli odotusten. Pomo on pehmeän luonteensa ansiosta vallan helppo tutustuttaa uusiin asioihin, kunhan se tapahtuu koiran ehdoilla ja rauhallisesti. Olemme saaneet tassusta nenälle vain kerran, ja silloinkin 2,5-vuotiaan Skyenterrierin piti tunkea valtava lakritsinenänsä pahvilaatikkoon, jossa Sammakko piti parhaillaan majaa. Vähemmästäkin ahdistaisi.

Täytyy kyllä totuuden nimissä sanoa, että ensimmäisiä leikkikertoja odotan innolla. Näen jo sieluni silmin, kuinka rakas hönöpääni yrittää kiivetä kissojen perässä kiipeilytelinettä pitkin siinä (toivon mukaan) onnistumatta. Edessämme ovat vallattomat ajat.