Vallaton lauma - kun Pomo tapasi neljä kissaa kerralla

Koska touhukas habitukseni (lähestulkoon jo trademarkattu termi) ei anna minulle hetkenkään rauhaa, elämäntilanteeni vaihtuvat nopeammin kuin mitä ehdin niihin itse reagoida. Minun ja Pomon tulevaisuutta silmällä pitäen aloitimme kesällä kissoihin totuttelun. Koska olemme molemmat yliampuvia persoonia, suuntaan jos toiseen, päätimme aloittaa rytinällä ja tutustua neljään kissaan kerralla. Kissathan tietääksemme eivät koskaan olleet koiraa kovin läheltä nähneetkään, joten kaikkien osapuolten tuntemukset ensimmäisestä tapaamisekerrasta olivat kovin ristiriitaiset.

Lienee tässä välissä paikallaan syytä esitellä eläinmiittingin osapuolet. Kissalauman toista sisarusta, Sissiä en ole saanut ikuistettua, joten joudun tyytymään sanalliseen kuvailuun.

Soma on 14-vuotias oman arvonsa tunteva rouva, joka ikänsäkin vuoksi on hieman vaivainen. Hänellä on jatkuvana lääkitys munuaisten vajaatoimintaan. Soman mielestä ei ole mitään niin kammottavaa kuin 2,5-vuotias Skyenterrieri Pomo, joka haisee, kuolaa, hönöttää ja tunkee naamalle. Soma kertoo asiasta Pomolle kohteliaasti, mutta voimakkaasti suhisten.

Otus on lauman ainoa kolli (reppana-parka). Otus on kaikkien kaveri, putkiaivoinen, kuten kaikkien poikien kuuluukin olla, hyvin leppoisa mies. Leppoisuus katoaa vain silloin, kun 2,5-vuotias Skyenterrieri Pomo tulee kylään, koska koirat ovat täysin mahdottomia ymmärtää. Silloin on siis parasta poistua paikalta ripeästi.

Sammakko on nuorin, ja samalla koko lauman teiniprinsessa. Sillä on terävä, mutta samaan aikaan kovin vekkuli luonne: yhdessä hetkessä tassu viuhuu ja sähinä kaikuu seinissä, seuraavassa sekunnissa se pallottelee rapisevaa hiirilelua ympäri valtakuntaansa. Hieman yli 1-vuotiaana hän siis tietää olevansa suloisin koko maassa.













Otuksen sisko, Sissi on herttainen, tummanharmaa tyttö, joka pelkää miltei kaikkea (ainakin mua). Kaiken järjen vastaisesti sen mielestä 2,5-vuotias Skyenterrieri Pomo on edes jollain tavalla siedettävissä oleva elikko, ja yksi niitä harvoja asioita, joiden takia ei tarvitse tehdä nopeita väistöliikkeitä.

2,5-vuotias Skyenterrieri Pomo, kaikkien älykköjen ylin Isä, joka kyläilyreissuilla ei tiedä mitään parempaa kuin oman naamansa tunkeminen kissojen naamaan. Pomolle ei aukea ollenkaan, miksi kissat karttavat sitä, mutta ovat kovin kiinnostuneita sen hännästä aina, kun tämä niille selkänsä kääntää.














Koska kyseessä oli kissojen reviiri ja Pomo oli paikalla ensimmäistä kertaa, pidin sen ensimmäiset hetket hihnan päässä. Aikaisemmat tapaamisemme kissojen kanssa olivat olleet Pomon mielestä kovin pelottavia, joten näin saisin pidettyä sen hollilla, jos se olisi sattunut päättämään, että kissoista pitää ystävysten sijaan tehdä pataruokaa. Kaikeksi ihmetyksekseni tuo koira oli kuitenkin kovin kohtelias kissoja kohtaan, jopa kiinnostunut! Niin kiinnostunut, että Somaa ei ensimmäisellä tapaamisella ensimmäisen 30 sekunnin kuluttua näkynyt enää missään, Otus säntäsi suoraa päätä muistaakseni sängyn alle, ja Sissi ja Sammakko kapusivat kiireen vilkkaa ylös raapimapuuhun.

Hyvin rodullensa uskolliseen tyyliin Pomo alkoi pulista kuin ei koskaan olisi puhunut kellekään mitään. Se juoksenteli edestakaisin vierailupaikkaamme, ja teki kaikkensa löytääkseen edes yhden kissan, joka olisi hänen kanssaan lattiantasolla. Mikäli alkuunkaan osaan lukea koiraani, se olisi halunnut leikkiä enemmän kuin yhdenkään koirakaverin kanssa koskaan.

Ensimmäisenä Pomon kanssa lattialle uskaltautui Sammakko. Pikkuneiti nimittäin ihastui herran viuhuvaan häntään, olisihan se oiva leikkikalu, joka huiski täysin tahdosta riippumattomiin suuntiin. Ainoa vika hännässä oli, että sen toisessa päässä oli koira. Kuolaava, innostunut ja koiralle haiseva koira.

Seuraavana Pomo kirjaimellisesti törmäsi vahingossa Sissiin, joka ei paljoa mokomasta karvamatosta hätkähtänyt. Sitä myöten, kun Pomo yritti nuuskia sen naamaa (huomioikaa tässä kohtaa, että Pomon nenän koko on lähestulkoon kolmasosa Sissin naamasta), Sissi perääntyi sitkeästi askeleen-kaksi, muttei kuitenkaan juossut karkuun. Ihmisyleisö tuijotti tapahtumia täysin kykenemättöminä kommentoimaan asiaa millään tavalla.

Soma, joka oli laukannut turvaan kylpyhuoneeseen, erehtyi kerran kurkkaamaan sohvan takaa, josko mörkö olisi sittenkin ollut vain painajaista. Se ehti jopa sohvan selkänojalle asti vain huomatakseen, että ei, siinä se yhä edelleen on. Soma oli syvästi loukkaantunut erityisesti siitä, ettei päässyt syliini, koska sillä on tapana levittää itsensä iltanokosille johonkin kohtaan päälleni, kun olen kissalassa käymässä. Se painui matalaksi sohvan selkänojaa vasten ja hiipi liioitellun hidastetusti sohvan reunalle, hyppäsi äänettömästi alas ja kipitti takaisin kylpyhuoneeseen. Koiraton kylppäri paras kylppäri.

Otuksen kanssa oltiinkin ihmeissään, sillä ensimmäisellä kerralla se ei suostunut Pomoa tapaamaan ollenkaan. Ilmeisesti poikien putkiaivot toimivat sekä ilon että jännien asioiden suhteen samalla lailla: putkenomaisesti. Vasta muutaman käynnin jälkeen Otus on, Sammakon jalanjäljissä, uskaltautunut jonnekin Pomon tuntumiin, ja ovatpa ne kerran olleet jo naamatustenkin ilman minkäänlaista kohtausta.

Tähän mennessä siis tapaamiset neljän katinrontin kanssa ovat sujuneet yli odotusten. Pomo on pehmeän luonteensa ansiosta vallan helppo tutustuttaa uusiin asioihin, kunhan se tapahtuu koiran ehdoilla ja rauhallisesti. Olemme saaneet tassusta nenälle vain kerran, ja silloinkin 2,5-vuotiaan Skyenterrierin piti tunkea valtava lakritsinenänsä pahvilaatikkoon, jossa Sammakko piti parhaillaan majaa. Vähemmästäkin ahdistaisi.

Täytyy kyllä totuuden nimissä sanoa, että ensimmäisiä leikkikertoja odotan innolla. Näen jo sieluni silmin, kuinka rakas hönöpääni yrittää kiivetä kissojen perässä kiipeilytelinettä pitkin siinä (toivon mukaan) onnistumatta. Edessämme ovat vallattomat ajat.