En tiedä, vihaanko mitään viikonpäivää niin kovasti kuin sunnuntaita. Ainoat sunnuntait, jotka ovat siedettävissä ovat kevät-, kesä- ja syyssunnuntait silloin, kun kevätaurinko lämmittää pidempään kuin normaalisti, kesäilta on valoisampi kuin viime viikolla ja syksyn sateeton ja värikäs iltapäivä mahdollistaa reippaan metsälenkin eläimen kanssa. Tänäänkin on sunnuntai, eikä se lukeudu siedettäviin syyssunnuntaihin, koska ulkona on harmaata, kosteaa ja surullista.
Vaikka pojalla on olemassa mitä mahtavin mittatilauskurapuku, ei sen kanssa lenkkeily ole sama asia kuin ilman. Olen jo muutaman pidemmän kostean kelin lenkin aikana huomannut, ettei tuo juurikaan rallittele puvun kanssa, vaikkei se kulkemista häiritsekään. Jos Pomolla on sadekelillä paljon virtaa, menemme siis ilman kurapukua, mutta yleisimmin jätämme liikunnan hieman pienemmälle ja keksimme sen sijaan muuta väsyttävää tekemistä, kuten aivojumppaa.
Pääasiassa Pomon lempipuuhaa on luiden kaluaminen. Tämän rodun edustajat onnistuvat yllättämään omistajansa purukalustonsa voimalla kerta toisensa jälkeen, joten pureksittavan koko vaatii hieman ylilyöntejä. Kun aikanaan poltin päreeni Jetin kanssa siihen, että kaupasta saatavien vuotaluiden kesto oli alusta loppuun kokonaisuudessaan noin 25 minuuttia, kävin hakemassa lemmikkikaupasta sille hirvenvuotaluun. Myönnän, se oli liioittelua, koska se oli noin 45 cm pitkä ja ainakin molempien ranteideni vahvuinen. Jeti inhosi kapistusta ensimmäisen 15 minuutin pureskelun jälkeen. Ei luu antautunut, vaikka se kaikkensa teki. Mokoma lensi kaaressa roskikseen myöhemmin.
Pomolla hyvinkin pehmeänä luonteena on myös tapana pahastua luilleen, mikäli ne ovat liian sitkeitä. Se pitää kovasti naudan rustoista, joissa on paljon pehmeää syötävää, mutta vain keskiverrosti kovaa pureksittavaa. Ostan sille myös naudan putkiluita, jotka toimivat kongina luuytimen ansiosta. On täysin päiväriippuvaista, viihtyykö tuo niiden parissa vai ei, niissä kun on kovin vähän lihaa suoraan syötäväksi.
Suuri osa sisätekemisestämme on keskittynyt viime aikoina siis luiden ympärille. Koska koira tarvitsee kuitenkin muutakin aktiviteettia, olen alkanut opetella Pomon kanssa jotain pieniä temppuja. Ei sitä voi oikein kotitokoiluksikaan sanoa, kunhan nyt vähän jotain hassutellaan. Suuri haaveeni olisi saada tuo istumaan takamuksellaan yläruumis ilmassa, mutten osaa sitä (vielä) opettaa. Nyt temppukouluumme on kuulunut hyppy minua vasten, seisominen kahdella jalalla, istuminen, maahanmeno ja selän kautta kierähtäminen niin oikealta kuin vasemmalta.
Olen ollut kovin yllättynyt siitä, kuinka helposti Pomo motivoituu nameista. Yllättävää on myös se, kuinka innoissaan herra lähtee temppuja tekemään. Jos sillä sattuu olemaan yhtään kierroksia, ja pyydän sitä tekemään jotain malttia vaativaa, kuten paikallaan seisominen, se tyhjentää koko temppusäkkinsä kerralla aina istumisen kautta maihin menoon, siitä pari kertaa ympäri selän kautta palautuen takaisin istumaan ja pariin kokeilevaan hyppyyn asti. Tämän takia en puhu edes kotitokoilusta, vaan nimenomaan temppukoulusta, koska emme kumpikaan ota tätä haudan- tai edes puolivakavasti. Toki palkkahan tippuu vasta pyydetystä suorituksesta, mutta meille ei kukaan ole kertonut, ettei matka sinne saisi olla hauska. Olen pyrkinyt lopettamaan temppuilut aina, kun Pomolla on vielä mielenkiinto tekemiseen korkealla, jotta se osaisi jäädä kaipaamaan temppujen tekoa. Lieneekö sillä osansa herran innostukseen.
Yhtä kaikki: tällaisina kurjan kelin päivinä onneksi tekemistä piisaa. Tällä hetkellä siitä pitää huolen kolme kappaletta kissoja, joiden touhuja Pomon on pakko seurata silmä kovana. Olenhan mä ensisijaisesti koiraihminen, mutta täytyy tässä yhteydessä kiittää noita kissoja koiranhoitoon osallistumisesta, tietoisesti tai tietämättään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti