Kahden Skyen pesu on oma urakkansa. Missään tapauksessa se ei ole toivoton urakka, sillä Pomo on vielä muksu ja suhteellisen lyhytkarvainen. Myös pestävää pinta-alaa on vähemmän. Näin ollen päätin fiksuna likkana aloittaa helpoimmasta tehtävästä.
Poikien kylpykäyttäytyminen on kahden yhteisen pesukerran kokemuksella melko yhteneväistä. Pikkumies tulee kovin kuuliaisesti, melkeinpä jopa iloisesti kylppäriin. Sillä ei ole ollut koskaan mitään vettä ja kastumista vastaan, eikä se toisaalta ole vielä tottunut meidän perheen pesurutiineihin.
Kuten mainitsin, pesu itsessään on nopea toimitus Pomon osalta. Sen kun kastelet koiran, levität shampoon, vaahdottelet aikasi ja huuhtelet pois. Hoitoainetta en ole vielä käyttänyt, karvan pituus ei sitä vaadi ja näyttelyihin on vielä hetki aikaa. Pojalla painuu korvat niskaan ja silti kieli käy tasaista tahtia, varsinkin takajalkoja pestessä. Ne tuntuvat olevan helposti kutiavaa mallia.
Kuivaaminen sujuu myös sutjakasti. Poika kipittää pyyhkeen päälle ja pistää siihen pitkälleen, mikä on paras mahdollinen kuivausasento minulle. Näin vatsan puolelle valuva vesi imeytyy suoraan pyyhkeeseen ja vekara pysyy aloillaan kuivauksen ajan. Koko tämän toimituksen läpi pikkumiehen silmät ovat niiden kuuluisien teevatien kaliiperia. Jos olet nähnyt elokuvan Shrek 2, olet myös nähnyt Saapasjalkakissan silmät sen ottaessa viattoman katinpennun ilmeen. Siirrä se vajaa kahdeksankuiselle Skyelle.
Osa yksi suoritettu. Sehän meni kivuttomasti, hitto vie, tässähän ihan innostuu. Eikun nuorisoon numero kaksi. Hah.
Jeti ei missään tapauksessa kilju riemusta tajutessaan, mitä tuleman pitää, päinvastoin. Se katselee minua hyvin epäuskoisena: "Äiti, en TODELLAKAAN ole tulossa kylppäriin". Lyhykäisen palaverin päätteeksi se laahustaa maansa myyneenä suihkuverhon viereen, ja kun siirrän sen lattiakaivon läheisyyteen, ilmeestä näkee sen tietävän, että peli on pelattu. Vettä päälle.
Tämä vaihe alkaa ottaa jo aikaa. Jetillä on runsas turkki, karkeampi peitinkarva on kehittynyt hyvää vauhtia ja villava pohja on aivan omaa luokkaansa. Eihän sitä saa edes märäksi! Kun olen saanut koiran jotenkuten kasteltua, on shampoon vuoro. Ja mitä tekee shampoopullo: päättää alkaa osoittaa loppumisen merkkejä. Huonoin mahdollinen aika, Jetin kokovilla-asu kun vaatii ainetta jonkin verran. No, peräsin edellä puuhun ja levittämään. Vaahdottelu sujuu suhteellisen mukavissa merkeissä, kunnes Jeti parin minuutin kuluttua kyllästyy ja alkaa ottaa hyvin, hyvin hitaita askelia kohti kylppärin ovea. Ei äiti näe, jos liikun puolikkaan askeleen viidessä minuutissa. Näin ollen jätkää saa olla harva se hetki tuuppimassa takaisin päin suihkun puolelle, jottei ihan koko pesuhuonetta tarvitsisi saippuoida.
Shampoopullo oli minulle armollinen ja jaksoi pitää sisältönsä koiran loppuun asti. Kerrankin näin. Kun olen selkä kumarassa saanut shampoon vaahdoteltua ja huuhdeltua, on hoitoaineen vuoro. Olen tehnyt sen virheen tasan kerran aikaisemmin Jetin ollessa pitkäturkkinen, etten käyttänyt hoitoainetta ja toiste en sitä tee. Harjaushetki oli nimittäin tasaista tuskaa sekä harjaajalle että harjattavalle. Hoitoaine levittyy mainiosti ja siitä jää aivan upea tuoksu. Lisäksi koiran turkki silottuu niin, että pystyn "harjaamaan" sitä viisipiikkisellä niin, ettei käsiini jää yhtään irtokarvaa. Nobel sille, joka keksi koiran hoitoaineen.
Jeti alkaa olla sen oloinen, että nyt tympii. Se päättää siis vedota tunteisiini ja painaa päänsä polvitaipeeseeni. Joko se todella yrittää vedota tunteisiini tai sitten se nauttii yhteisestä, kaksinkeskeisestä hetkestämme. Haluan uskoa viimeiseen.
Huuhtelun päätteeksi räpistellään niin maan vimmatusti. Olemme opettaneet Jetille täysin päättömän käskyn "röpiröpiröpi". Tällä tarkoitetaan nimenomaisesti tuota turkin ravistelua. Se pentele oppi käskyn. Suoritettuaan kolme kertaa "röpiröpiröpin", on pyyhekuivauksen aika. On sanomattakin selvää, että kun turkkia on Pomo potenssiin viisi, kaikki kylpyhuoneessa olevat pyyhkeet ovat läpimärkiä, eivätkä piisaakaan. Jeti tulee koko ajan onnellisemmaksi, sillä olemme hyvin lähellä noin kerran kuussa tapahtuvan kammotushetken päätöstä.
Ulos kylppäristä vapaa-käskystä ja terrierihepuli saa vallan. Molemmat mennä viipottavat kuin kahjot, törmäilevät tarkoituksenmukaisesti toisiinsa ja jatkavat rallia. Epäsäännöllisin väliajoin pysähdytään "röpiröpiröpille" ja, Teletappien sanoin, uudestaan uudestaan. Pikku-Pomo on oppinut tämän järjettömän käskyn merkityksen esimerkillisen hyvin, joten sekin toimii pesun päälle kuin ajatus.
Rallin oheistuotteina syntyy paljon roiskeita lattialle, huonekaluihin ja seiniin. Suurimpia on parempi pyyhkiä pois heti, mutta kaikkea ei jaksa, kello käy puolta yötä. Pesut hoidetaan meillä yötä vasten iltapissan jälkeen, saavat rauhassa kuivaa yön lämpimässä ilman, että tarvitsee vielä koleaan syyskeliin lähteä pikku-ulkoilulle.
Nuoriso ei ole koskaan ylettömän innostunut pesutouhuista. Jeti on vastahakoinen uimisenkin suhteen, joten miksi ihmeessä kastuminen kotona olisi sen kivempaa. Pomo sen sijaan ui kuin kuutti konsanaan, aikuiseksi hylkeeksi sitä ei ihan vielä voi lukea. Viimeisimmällä uintireissulla viime kesänä se päätyi uimaan minua ympäri eikä meinannut lopettaa sitä hyrränä toimimista ollenkaan. Vekkuli kaveri. Jeti sen sijaan pulisi rannalla, kasteli tassunsa, pakitti ja pulisi lisää.
Kun terrierihepuli saatetaan päätökseen silkan uupumisen johdosta, painumme yöunille. Molemmat mukulat kastelevat joka paikan, missä kulkevat ja varsinkin nukkupaikkansa alta.
Peseminen pesuhetkellä ottaa uskoakseni kaikkia meitä enemmän tai vähemmän aivoon. Mutta sen päätyttyä olemme kaikki riemuisan tyytyväisiä. Pojat siksi, että hepuli nyt vain on kiva saada ja seinät kastella ja minä siksi, että vaikka saan niiden perässä seiniä siivotakin, nukkuhetkellä minulla makaa kotona kaksi hellyyttävää, uitettua huoneilman raikastajaa pitkin pituuttaan umpiunessa. Niin riipivää, mutta ah, niin palkitsevaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti